23.12.2018

Laulun kahle kurkullani / luja köysi kaulallani

Se ei ole ihan mutkatonta, se kun tahtoo vain laulaa
tai se että tahtoo elää sillä että tahtoo vain laulaa
tai se että opiskelee sitä miten eletään sillä että tahtoo vain laulaa
ja sitten ne kysyvät: millainen laulaja tahdot olla? Millaisena muusikkona näet itsesi valmistuttuasi?
Äkkiä tajuan, että ei ole mitään sellaista, mitään laulajaa, mitään työläistä tai taiteilijaa, on vain tämä ihminen joka olen minä ja se ihminen ei muuta tahdokaan kuin olla itsensä ja laulaa.

Tulee sellainen korni ajatus, että vaikka seksityöstä puhutaan itsensä myymisenä niin paljon vähemmän minä ehkä sellaisessa duunissa tuntisin myyväni itseäni kuin tässä jota nyt virittelen, ei se homma vain mene niin että ota musiikkini, vaan se menee niin että
ota minut

sillä musiikista en osaa irroittaa itseäni se on minun henkeäni minun lihaani nivelkipujani nauruani aikaani olemustani
on karmivaa antaa itsensä toisten käsiin sillä tavalla
vielä enemmän, jos se toinen ei tajua että se olen minä siinä
olen pelokas ja mustasukkainen ja tavallaan toivon, ettei mikään koskaan kasva liian suureksi, ole liian yleismaailmallinen, liian samastuttava sillä lailla että jokainen voi itse pitkälle tulkita ja soveltaa

ja siksi juutun siihen, missä nyt olen:

(Näkemyksesi siitä, millainen kansanmusiikin ammattilainen haluaisit valmistuttuasi olla)

Siihen, missä osaan kansanmusiikin ikään kuin ulkoa annettuna, se on ristiriitaista kun sielläkin on kuitenkin koti ja siellä rakkaus ja kaikki. Mutta ottaa kokonaan omaksi, mennä ja tehdä, mitä se on? Se on niin yhteistä. Ja siksi ihanaa. Silti, niin yhteistä. En edes tiedä miten se tuntuu niin kummalliselta nyt, se ytimessä oleva asia jonka seurauksena siinä on koti ja rakkaus ja kaikki.
Miten ottaa osaksi itseään niitä, muiden sanoja ja ajatuksia, seistä niiden takana ja olla kuitenkin erillään?
Miten laulut voivat olla vain lauluja? Miten niitä voi laulaa olematta itse jokin tai joku toinen?

Vittu minun sieluni on tähän toisinaan aivan liian syvä ja hämärä. 

Ei kommentteja: