10.8.2018

Ei huolta enää

Vielä ei ole syksy ja kuitenkin on
Tekee mieli kokeilla, montako päivää tai viikkoa voi vielä ajaa Punakallioille ja pulahtaa veteen ilman että se tuntuu mukavalta enemmän kuin ikävältä.

Paluu oli helpompi kuin kuvittelin - vielä kesällä piipahtaessa seinät kaatuivat päälle välittömästi, mutta nyt tuntuu helpolta olla kotona täällä missä sänky on juuri sopiva ja kaaos tai sen puute omaa. Seuraavaksi: punainen kasvissosekeitto, pyykkimaraton, heti unien jälkeen ja ehkä terapian. Vieläkin voisi siivota enemmän, mutta enää ei ole kiire. Kesän jäljiltä on niin monta hyvää ja rakasta lausetta, että niiden voimalla ehkä jaksaa eteenpäin.

On hyvä palata kouluun nyt, kun en enää pelkää tuottavani pettymystä, kun tiedän että olen aivan kelpo muusikko ja ehkä vähemmän paska puheenjohtaja kuin olen kuvitellut. Jonkinlainen tutor, sen näkee sitten, toivottavasti hyvä. Sellaiseksi pääsi vain sanomalla, mutta se tuntuu saavutukselta silti - vähintäänkin sen vuoksi, että vihdoin olen kyllin hyvässä kunnossa antaakseni itsestäni jotakin muille. Aion tervehtiä vieraita naamoja ja yrittää olla vähän enemmän auki, jotta syksy olisi mahdollisimman mukava niille, jotka käyvät ehkä läpi samoja juttuja kuin minä vuosi sitten. 

Kirjoitin kirjeeseen: minun pitää kirjoittaa enemmän

pitää kirjoittaa enemmän nimenomaan jotakin, mikä ei ole asiatekstiä tai päiväkirjaa (tai laululyriikkaa sillä lailla että sanat kirjoitetaan ylös vasta kun ne on jo laulettu). Pitää kirjoittaa villisti ja rajoitta ja antaa ajatusten lentää ja keksiä asioita, ei kaiken tarvitse olla totta sitä kutsutaan fiktioksi ei valehteluksi. Olen nykyään niin maassa kiinni.

Ehkä tämä on se vuosi kun saan paskani haltuun, kehitän täydelliset arkirutiinit, pyydän kahville sitä kivaa tyyppiä enkä koskaan ole onneton tai ikävä. Todennäköisesti tämä ei ole se vuosi, mutta luulen että sitä vuotta on tulossa enemmän kuin aiemmin. Koko ajan enemmän osaan ja selviydyn ja suoriudun ja uskallan, ihmettelen mitä vielä voi toivoa kun olen jo saanut kaiken. Mutta aina löytyy jotakin! Kirjoitin ammattihaaveet ylös vihkoon, niin paljon voi vielä saavuttaa vaikka lempimuusikot fanittavat ja istuvat katsomossa ja laulavat mukana niin että lavalla purskahtaa itkuun. En ole rajaton mutta ehkä rajat eivät tule vastaan vielä pitkään aikaan.

Aion viettää enemmän vapaa-aikaa. Aion pelata ja piirtää ja katsoa Netflixiä ja neuloa ja opetella lautanauhat ja ulkoilla. Niin on pakko, sillä muuten uupuu enkä tahdo pilata tätä kaikkea uupumalla.
Kaikki kun on nyt niin valtavan hyvin.