11.10.2016

Nyt talvi on tullut kun sinä olet mennyt

En minä todella pelkää, ettemme näe enää koskaan. Mehän näemme, aivan pian ja vielä monta kertaa. Eikä sen edes niin väliä, tapahtuuko niin oikeasti, sillä kaukana ollessasikin olet melkein kaikessa mitä koen tai teen: olet laulussa, soitossa, Ultra Brassa ja Kristiina Halkolassa ja kansanmusiikissa, olet elämässä ja sen jatkumisessa. Olet muistoissa, olet sydämessä, olet jokaisessa halauksessa ja jokaisessa rajassa, jonka asetan. Olet siinä, miten kohtelen muita ja miten kohtelen itseäni.
Olet lukion päättötodistuksessa, olet jokaisessa yhteishaun vaiheessa ja pääsykokeessa ja valintakirjeessä. Olet toivossa ja tulevaisuudessa, lohisalaateissa, levossa. Keltaisissa polkupyörissä, ruusuissa, lapasissa, kissavahtiviikkojen kauppareissuissa.
Olet irti päästämisessä, olet lähdöissä ja hyvästeissä, olet ikävässä ja itkussa ja kaikessa mikä hukuttaa.
Olet lohdussa ja turvassa ja lohtua ja turvaa.


Olet kaikissa niissä vuosissa, joina kasvoin uudelleen ihmiseksi, uudelleen eläjäksi. Kiitollisuudessa, riemussa, onnessa.

Ei kommentteja: