29.9.2016

Kuin raskas käsi lepäis ohimolla

Tällä viikolla olen itkenyt ympäri käytäviä ja huomannut, että sosiaalinen elämä on yhtäkkiä viimeisen kuuden viikon sisällä vain lakannut olemasta. Stressin määrä on paljon, kirjoitukset ylihuomenna, sylin kaipuu valtaisa. Tänään ostin avokadot, en tiedä ehtivätkö ne kypsyä perjantaiksi.

Ajattelen jo joululahjalapasia ja -kämmekkäitä. Niillä voi varmaankin välittää osan lämmöstä sellaisille tyypeille, joille ei voi sanoa suoraan, että kiintymys on suurta, ja että toisinaan tahtoisi syleillä niitä tyyppejä ilman syytä pitkään ihan vain syleilyn ilosta. Aina eivät valtasuhteet ja välittäminen käy yksiin. Tuntuu ihan hölmöltä, ettei kaikkia voi pyytää olemaan läsnä ihan vain siksi, että on ikävä.

Ja sitten toisaalta kuitenkin: sellaisia kohtaamisia kadulla, että halaus ja alkaa taas itkettää kun voi nojata pään toiseen pariksi sekunniksi, ja että mennäänkö syömään, ja että tehdäänkö musiikkia. Ja niitä tyyppejä joille voi suoraan vuodattaa sen kaiken rakkauden ja joilta sitä saa takaisin. Ja se miltä tuntuu ihmisen kämmen kun lähdemme eri suuntiin puhuttuamme ensin lähdöistä ja menneistä. Ja se miten isä lähtee töistä aiemmin, ettei tyttären ja avainten tarvitse olla kovin pitkään eri puolilla ulko-ovea. Se olo, joka tulee Zen Caféa kuunnellessa. Kaulahuivissa halatun ihmisen tuoksu, jota en tunnista. Huominen vapaapäivä.

Lauantaina on 24 tuntia sarjakuvaa, josta terapeutti yritti ylipuhua luopumaan. Ei siinä ole mitään järkeä, stressiputken päätteeksi sekoittaa unirytmiä yhden sarjakuvan vuoksi, mutta tahdon silti mennä sinne ja piirtää hetkiä kuudesta tai seitsemästä viime vuodesta ja tulevasta ja kaikesta. Ei siitä tule niin työlästä kuin viime vuonna, lupasin - enkä edes valehdellut, sillä toista kertaa ei A5 peiteväreillä ja viidellä ruudulla per sivu ole se juttu. Kissat ja kasvaminen on, irti päästäminen ja oppiminen. Aivan hyvä siitä vielä tulee.

Valehtelematta nyt on vähän vaikea olla. Se on ihan okei, mutta menee toivottavasti pian ohi. Ehkä pian muistan taas mennä ajoissa nukkumaan ja syödä huolella jokaisen aterian ja aikatauluttaa ja mennä museoon ja ottaa rennosti. Siihen asti ei voi kuin luottaa siihen, ettei tämä kaikki raskas jatku ikuisesti tai loppuvuotta tai kuukausia.

Ei kommentteja: