15.8.2016

Mikä oli seuraava sointu ja mihin se johti

Nyt on maanantai.
Vuorokauden ja vähän yli kahden tunnin päästä olen keskustassa ja sinä päivänä viimeinen koulukuva ja viimeistä kertaa se kutkuttava tunne, kun kaikki on ikään kuin uutta mutta kuitenkin samaa vanhaa yhä.

En ole saanut tehtyä kaikkea mitä piti, mutta paljon silti.

Mua huolestuttaa psykoterapia- ja tukiasiat, mutta luotan siihen, että jokin edes järjestyy. En mä ole ihan kunnossa vieläkään, siksi pelottaa myös tuleva rankka kouluvuosi, mutta en ole voinut näin hyvin ehkä ikinä.

Mulla on jo valmiiksi ikävä. Kaikkea ja kaikkia ja yhtä ja muutamaa erityisesti. Ja mulla on ei-ennakkoikävää myös, kaipaan ihmisiä joita en ole nähnyt aikoihin tai jotain ideaa niistä ajoista kun vielä näin niitä enemmän. Ja mulla on ikävä mun lapsuutta. Ei sitä lapsuutta jonka elin (tai jätin elämättä tai jotain) vaan sitä konseptia, jossa olen oletusarvoisesti pidetty ja hoivattu ja rakastettu, eikä mun tarvitse huolehtia rahasta tai siitä, että Sibelius-Akatemiaan otettiin tänäkin vuonna vain kuusi ihmistä sille linjalle jolle haluan.
Mä kaipaan juuri nyt tosi paljon sellaista tunnetta, että mulla on alusta asti joku tukeva pohja josta ponnistaa. Että ei ois tilannetta, jossa mulla on melkein kelvot perustukset vuokratontilla, jonka vuokrasopimus loppuu ennen kuin oon asettunut taloksi ja saanut savupiipun vetämään. On meneillään asioita, jotka tökkii sitä nimenomaista hermoa tosi lujaa enkä tiedä, mitä tunteita niiden pitäisi mussa herättää.

Olen kuullut niin monta kertaa, että uusia tulee, mutta on lopulta aika väsyttävää etsiä uusia ja uusia ja uusia koko ajan ja olla aina vain vähän pinnasta auki.

Muita pohdittaneita asioita ovat olleet mun sijainti aakkossopassa ja tämä keho ja sen olemus ja toiminta. Ja musiikki. Ja koulutus. Ja yhteiskunta.
Ja muuttaminen, ehkä kauas.
 (Kokkolassa maksaa vuokrakämpät paljon ja joka tapauksessa olen kohta valtiolle velkaa enemmän rahaa kuin olen koskaan nähnyt, enkä tiedä pystynkö koskaan maksamaan takaisin. En tahtoisi joutua maksamaan takaisin siitä että pysyn nuoruusvuosinakin elossa.)

Ja rakkaus, sekin on mietityttänyt.
Sitä on, mutta onko tarpeeksi? Onko minulle?

Ei kommentteja: