12.6.2016

Laulu perunoiden kiehuessa

On joitain asioita, joita tulisi pohtia ja opetella.

Yksi niistä on itsensä pakottaminen. Edes vähän, edes sen verran että pääsee nukkumaan tai ylös sängystä tai saa nostettua koulukirjan pöydän alta opiskelukuntoon tai lähdettyä edes vartin kävelylle ulos tai pystyy olemaan ostamatta limutölkin silloin kun käy sarjakuvakerholla.

Yksi niistä on suhde ruokaan ja syömiseen. Että mikä kaikki on ravintoa ja polttoainetta, mikä selviytymiskeinoa tai defenssiä, mikä tottumusta jne. jne. Olisi hauskaa osata ajatella asiaa jo ennen kuin huomaa jo paistavansa uusia perunoita kahdelta yöllä. Pitäisi ehkä havainnoida itseään enemmän ja keksiä korvaavia asioita ja koittaa vielä saada ne mahtumaan siihen johonkin osaan aivoista, joka säätelee automaatioita (en minä vittu tiedä onko sellaista oikeasti).
Ja voisi olla inhoamatta tätä kehoa.
Ja voisi tehdä tästä kehosta vähän toimivamman.
Tämä on prioriteettijärjestys.

Yksi niistä on suhde hoivaan sekä antajana että vastaanottajana. Olen löytänyt itsestäni kanaemovaihteen ja lopputuloksena vahdin puoli yötä kännisiä teinejä rannalla vaikkei vastuuasemaa ole ja lupaan viettää päihteetöntä juhannusta sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kotoaan sitä saisi. Siinä sivussa kasvan yli oman vahvuuteni ja ajoittain unohdan, ketä pitää suojella ja milloin. Olisi kiva joku sellainen ihmissuhde, jossa voisi nojata kohti keskustaa kuin holvikaari. Siihen saakka olen ehkä iloinen siitä, että osaan sanoa kyllä tarjotulle aurinkorasvalle darra-aamuna auringonpaahteessa.


Ei kommentteja: