9.9.2015

Jotta jaksan yli kylmän

On ollut irrallinen olo
On ollut kevyttä ja vakaata yhtä aikaa, on ollut hymyä ja harmeja jotka saa pois halaamalla

Kiire ei ole ollut:
ei tarvitse ehtiä vielä näistä valoista
voin päästää vanhukset ylittämään pyörätien ja päiväkotilapset bussiin
voin odottaa kirjaston portailla vartin, jotta ehdin sanoa hei muutenkin kuin tien toiselta puolelta
ja voin jäädä katselemaan kortteleiden reunoja, vanhaa uuden vieressä, punertavaa taivaanrantaa
eikä tänään vielä tarvitse syvällisesti perehtyä aineistoihin tai analysoida taideteoksia tai opetella seuraavan kappaleen sanoja

Mielenosoituksessa seistessä historianopettaja kulkee ohi ja sanoo painokkaasti: "Hyvä".
Yläkoulun aulassa se englanninopettaja, jonka oppilas ei koskaan ollut, saa kuulla pitkät pätkät kaikesta, missä olen onnistunut: melkein täysistä pisteistä koulutehtävissä, alkavasta terapiasta, kansanmusiikeista. Me halaamme ainakin kolmesti ja saan kuulla olevani suloinen ja toivottu vieras siinä aulassa. Kerron, että on ihanaa vierailla, kun joku aina on siellä ja ottaa vastaan.
Että on ihanaa olla niin turvassa ja rakastettu.

Silti pelottaa tuleva talvi, melkein helpompaa on silloin kun tietää kaiken menevän vituiksi kuitenkin. Nyt voi olla, ettei pahaa koskaan tulekaan, mutta silti on asteltava munankuorilla, pidätettävä hengitystä ja kurkittava joka kulman taa varovasti ennen käännöstä: jossain siellä saattaa kuitenkin tulla juurakkoa vastaan. On toisaalta yritettävä luottaa siihen, että voimaa on ja aikaa on, niin paljon on tehtävä tämän lukuvuoden aikana.

Se tuntuu raadolliselta, että elämä on vuodesta toiseen lukuvuosia, lukukausia, oppitunteja, vartin mittaisia palasia. Ihmisiä, joita näkee 30 tuntia viikossa, muttei koskaan opi tuntemaan.
Tai jotka luulee tuntevansa ja jotka sitten tulevat lyömään pajavasaralla naamaan.

Aina löytyy uusia ja uusia, mutta se ei ole raadollista lainkaan, lohdullista vain: joku aina tarttuu matkaan.

3 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Kaikessa surullisuudessaan erittäin hyvä teksti. Surullinen ehkä siksikin, että se olisi koskettanut minuakin yläasteiässä ja vielä lukiossakin. Hieman jopa nyt korkeakoulussa.

leijatyttö kirjoitti...

♥.

voimia täältä kaukaa.

Raunio kirjoitti...

♥ ihanat te kumpikin.