12.1.2015

Mene suru metsän halki, lennä leppien ylitse

Eilen oli taas Se Päivä, josta voi sanoa alamäen alkavan
Eikä vielä ole varmaa, onko laskeutuminen jyrkkää vai loivaa, mutta alaspäin se tapahtuu ja kaikki hujahtaa kerralla aivoihin, kevytkin kritiikki kertoo että paskahan sinä olet, mikään ei huvita, päästä ei löydy hyviä puolia haukkuja vain, uni ei illalla saavu nopeasti ja keveästi kuten ennen

Ja aamulla nukkuu pommiin
eikä saa mentyä historiantunnillekaan vaikka hyvin ehtisi ja olisi kiinnostavaa
(kun samahan se en minä sitä lakkia saa)

Ei enää 300 kansanmusiikkikappaletta vaan jumahtaminen kahteen biisiin repeatilla kuitenkin kuoooleeen kohta pooooooois
kuitenkin vähän mieli tekisi kyllä

---

Veljen kanssa juttelu helpottaa, se kun saa vähän purkaa ja silittää kissaa joka kaula pitkänä nauttii huomiosta ja syödä kurpitsansiemeniä ja laittaa laukkuun marmeladipaketin ja 100g inkivääriä ja
Vaikka kotiinmeno ahdistaakin, kun on nukkunut pommiin ja jättänyt menemättä kouluun eikä muistanut kysellä kansliasta viime vuonna kadonnutta puhelinta. Ulkona jumalattomassa lumipyryssä ei se haittaa enää, Pysäkillä laulattaa, että minun heila on nuori ja nätti ja valalla vannotettu, vaikka heilaa ei ole, vielä, on eräs josta sellaisen tahtoisi.

Huomenna elämänmittainen koulupäivä.
Kahdelle kasiluokalle protusta kertominen.
Sitten ehkä kotiin. Paitsi jos sanataidekoulu alkaa. Olen unohtanut tarkistaa.
Uusi päivä, uusi yritys. Ehkä parempaa luvassa.

Ei kommentteja: