19.5.2014

Are we getting closer or are we just getting more lost

Tänään huomasin statukseni muuttuneen.
Toisaalta: kiitos, se tuntui liian raskaalta osalta kantaa.
Toisaalta: anteeksi, etten osannut olla paremmin minä.

Tänään kotiin tultuani suutuin, kun tajusin, että lähisukulaisella on oikeus kohdella miten vain ja se pitää sietää. Yksikään ystävä ei saisi samalla lailla solvata, haukkua, repiä itsetuntoa, suhtautua kaikkeen vittuiluna ja suuttua negatiivisesta palautteesta pyytämättä anteeksi.

Tänään jätin voikukkaseppeleen aulan penkille, juoksin alas kahdet portaat (potkin kengät matkalla pois jalastani), ovella löi kasvoille lämpö ja kosteus. Hetken seisoin katoksen alla katsomassa salamointia ja kuuntelemassa jyrinää, sitten astuin kaksi askelta eteenpäin - pisarat olivat niin suuria, niin haaleita, ropina jatkuvaa, pää kääntyi salamoiden suuntaan aina vähän liian myöhään. Rinnoista alaspäin paita oli kuiva, hame keltainen voikukista. Iltapäivällä kaksi seppelettä päällekkäin, kahvilassa tungin kukat ja varret kokispulloon ja katselin, miten vesikuplat nousivat niiden ohi kääntäessäni pulloa.

Toissapäivänä näin paljon kirjallisuusasioita, runonlausuntaa ja performansseja, kuusin Ahmatovan Haikaran venäläisen naisen laulamana ja itkin, kun homo- ja transfobian vastaisen päivän kunniaksi suorittamaani kaapistatuloon vastattiin loukkaantumisena ja marttyyroimisella. Päätin olla puoliksi orpo. Sain lohtuhaleja ja näin Mercedes Bentson livenä. Jäin istumaan kahvilan ulkopuolelle, oli pimeää mutta ei kylmä. Kirjoitin humalaisen naisen kanssa tekotaidetta kauppakuitin taakse ("pidän tän aina mukana niin joku osa susta on aina elossa"), katselin ihmisten hauskanpitoa enkä kadehtinut. Kerroin kuulumiset vakituiselle sanataideohjaajalle, hyvästelin Vanhalla Suurtorilla kello 00:30 ja ajoin kotiin.

Eilen soitin viulua hyvin kuulemma, totta kai silloin soittaa hyvin, kun kerrankin on joku katsomassa. Saatoin kotiin, tuskailin kuumuutta kokomustissa pitkähihainen paita päällä. Saavuin kotiin puolikuolleena ja nukahdin melkein heti. Nukuin yhdeksän tuntia.

Niin.

Kyllä kaikesta voi nousta. Tästä vain aivan liian myöhään.
Saan tänä vuonna ehkä 12 kurssia.
Jos joskus saan valkolakin, kannan sitä ylpeänä loppuvuoden.

Ei kommentteja: