22.4.2014

Kunpa itsestänsä lomaa voisi edes yhden päivän

Mun sormet näyttää vääränvärisiltä kaljuilta koivuilta.
Sain pusukissa-Rasmukselta postia, mutta löysin sen ovelta puoli tuntia liian myöhään, jotta siitä olisi ollut pelastamaan tilanteita. Tehokas lohtuitkettäjä se oli, kuvia ja lehdistä leikattuja tekstipätkiä punaiselle kartongille kirjoitetun kirjeen taustalla ja valokuva minusta ja ystävästä nukkumassa Rasmuksen veljen pellettitakan edessä. Muistin, että tuo hassupää on mun lempityyppejä koko maailmassa. Ainoa ihminen, joka aiheuttaa mulle alemmuuskomplekseja jotka ei ahdista.

Tuntuu toissijaiselta.
Että oon se jonka vaihtoehto otetaan jos parempaa ei löydy.
Ja aika usein jotain parempaa löytyy.

En tiedä oisko mulla oikeus olla vihainen nyt. Ehkä olisi, mutta ei tunnu siltä kuitenkaan. Enkä mä osaisi olla vihainen, vaikka olisikin. Kun ihmisillä on syynsä ja ihmisiä pitää ymmärtää. Ei sillä ole niin väliä, miten mua kohtelee. Kun olen kuitenkin niin pieni osa ihmisten elämää, etten voi olettaa, että mulla olisi jotain päätäntävaltaa. Eihän mulla ole muutenkaan päätäntävaltaa kuin oman elämääni eikä siihenkään täysin. Jos saisin päättää, oisin joku muu jossain muualla, olisin jo mennyt ohi.

Ei kommentteja: