23.1.2014

Kalpeille poskillekin on palannut tervehtynyt puna

Alan taas laulaasoittaaeläärakastaa enkä kadu sitä lainkaan. Ehkä se on valo. Ehkä ihan kaikki vain. On ollut monta päivää niin keväinen olo, tahdon nähdä katuviemäreihin juoksevan veden, hiirenkorvia, tahdon että haisee paska ja että hiekka rapisee kengänpohjien alla. Tahdon, ettei pakkanen jäädytä nenänpäätä, tahdon tukahtua lämpöön villakangastakissani ja ottaa sitten kengät pois aivan liian aikaisin ihan vain tuijotusten takia.

Sanoin, että ehkä pystyn tekemään jotain koulujuttujakin jo. Ehkä lukemaan kokeisiin. Ehkä ensi jakso on taas parempi, eikä 80 % kouluajasta olekaan rämpimistä kuten aiemmin pelkäsin. Tahtoisin pärjätä, kun kerran siihen on annettu mahdollisuus. Mutta realiteetit on syytä unohtaa, muuten vain jää maan pintaan kiinni eikä mikään etene.

Pitää aloittaa rauhallisesti. Ei ole mikään kiire olla okei, nyt kun tiedän sen päivän taas tulevan kuitenkin. Onpahan sitten jotain mitä odottaa.
Tänä talvena ei koulusta soitettu kertaakaan kotiin. Olkoonkin, etten ole enää oppivelvollinen, saavutus se on silti. Osoitus siitä että kyllä minä pärjään kyllä minä jaksan kyllä tämä tästä. 

Jännitin viime syksynä hirmuisesti, millainen sanataideohjaaja meille tulee kun vakkari jäi äitiyslomalle. Tuli Jasmine ja syksystä asti olen sinnitellyt tiistaista tiistaihin, odottanut lämmintä naurua ja lämpimiä halauksia. Hassua miten nopeasti ihmisestä voi tulla niin tärkeä ja rakas, että sille pitää neuloa lapaset. Vaan mitäpä muutakaan kuin tärkeä ja rakas voi tulla sellaisesta, jota saa jo ihan kohta tavattua halata ja joka ei pahastu jos sitä seuraa kauppaan, saattaapa pyytää sinne mukaan itsekin. Päänsilityksiä. Kyllä se tosi hyvin ohjaakin.

On tosi hassua, että olen lukiossa tutustunut ihmisiin. Saanut uusia kavereita ja ystäviä ihan huomaamattani. Vau. Ehkä sittenkin osaan ihmisiä.

Ja nyt on niin keveä, niin keveä olo, että tekisi mieli tanssahdella, mutta samalla tahtoisin myös käpertyä peiton alle ja kuunnella vähän Mannerta tai Hermanni Turkkia tai SMG:tä tai jotain ja koko illan ihan olla vaan. On kuitenkin vielä, menoa, mutta ei se muserra - sittenpähän on vain vielä mukavampaa päästä kotiin ja suihkuun ja sänkyyn ja uneen.



1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Ihanan positiivinen teksti! Oon niin ilonen sun puolesta, sie oot pärjänny tosi hyvin. Lukio ei oo mikään helppo koulu, ei vaikka tavotteet ei oiskaan korkealla.