30.1.2014

Ei ruumis elä ilman aurinkoa eikä henki ilman laulua

Keskiviikko

Kertoo läpi ystävien ja ihastusten kuulumiset, sitten toinen kysyy: "Mitä sinulle kuuluu?"

Menee hämilleen: ei yleensä kysytä
Sitten kertoo mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Ei sano: olen väsynyt
Sanoo: olen nukkunut huonosti. En mennyt kokeeseen. Olin yhden söpön luona.

Puhuu ihmisistä ihastuksina, ehkä-ihastuksina, muttei sano olevansa ehkä ihastunut. Tajuaa sen vasta myöhemmin, tajuaa ettei oikeastaan mikään tunnu miltään niin että siitä kannattaisi mainita. Siksi on helpompi kertoa vain tekemisistään ja menoistaan.

Torstai

Nukkuu taas kokeen ohi. Tekee banaanilettuja. Tiskaa, käsin, sillä tiskikone on rikki. Lähtee kahville - kun seura saapuu, puoli kahvilaa vilkuttaa. Juttelee, piirtää, saattaa seuran seuraavaan kahvilaan. Kävelee pysäkille ja laulaa.

Ja sitten yhtäkkiä suojatiellä tuttu hupunreuna
Kasvot tunnistaa vasta silmälasikehysten jälkeen mutta se punertava huppu ei kai tuo tule samaan bussiin voi helvetti voi kun ehtisi aiempaan tai menisi muualle
Torilla se kumminkin nousee kyytiin, asettuu selkä menosuuntaan eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin piilottaa kasvot uusimman Voiman taakse, sitten kirjan, kännykästä loppuu akku eikä irkkiin pääse, alkaa kuvottaa, alkaa kuristaa kurkkua eikä tunnu hyvältä tuijottaa lehteä. Laittaa lehden pois ja tuijottaa ulos ikkunasta, toivoo että olisi jo kotona. Siellä bussin etuosassa se istuu ja lukee Hesaria kuten aina, miettiiköhän se miten hyvä ihminen on kun auttaa hädänalaisia nuoria niiden epäsyömishäiriöiden kanssa kertomalla, miten aamupala muuttaa elämän helpoksi

Juoksee puoli matkaa kotiin kunnes tajuaa ettei kukaan jahtaa, moittii itseään kevyesti. Se on yksi terapeutti vain, ei pahoinpitelijä, ei ole oikeutta vihata näin, ei se pahaa tarkoita
Mutta inho kulkee läpi kehon kun kiirehtii kotiin rauhoittumaan, ylös noustessa lihaksissa ei voimaa, orkesteriin lähtiessä huimausta, bussissa vilkuilee ympärilleen, ihmiset ovat pelottavia.

Avaa viulukotelon, hengittelee hetken, virityttää viulun, alkaa soittaa. Sitten jo hetkeksi unohtaa mutta kun kesken kappaleen pitää laulaa, kysyy voiko viheltää sen sijaan
On kirjoitettu laulettavaksi, niin mutta ei voi laulaa ellei ole avannut ääntä, joskus toiste ehkä, ei nyt

Soitetaan yksi tahti aikaisemmin, sun pitäisi sieltä löytää se c2
Löytäisi kyllä, mutta fysiikka ei anna periksi, ääni ei tule, tuntuu karhealta ja epämukavalta

Mutta sehän on kaksiviivainen c. Ei se ole korkea nuotti
Ei niin mutta en pysty laulamaan sitä jos ääni on auki tajuatko ei ole ihan sama miltä se kuulostaa koska kun nyt kerran osaan laulaa kauniisti niin tahdon myös tehdä niin
Hetken nuotit ovat kaikki sumeita
Sitten posket märät
Sanoo itselleen älä nyt perkele itkemäänkin rupea mutta rupeaa silti

Bussissa juttelee kasiluokkalaisen kanssa. Että on ollut sen kaverista huolissaan. Kuulee, että kaveria saa halata kyllä. Lähtee levollisempana kotiin. Kantaa tiskikoneen eteiseen. Juurtuu sängylle harjoittamaan eskapismia äänimaailmana vain kansanmusiikkia.

Ehkä huomenna viimein elettävä päivä.

Ei kommentteja: