13.9.2012

Muisto, johon myöhemmin tartut, jota ohittaa et voi


Essi. Essipessi Essinkäinen.
Mä en edelleenkään lakkaa rakastamasta ja arvostamasta sitä ihan liikaa.

Venailin sitä eilen vähän päälle puoli tuntia Palatsilla, ihan vaan että näkisin edes pikasesti. Essi tuli, käveli siihen, pysähtyi mun kohdalle (Luin Pirkko Saision Punaista erokirjaa, en huomannut että se tuli) ja moikkasi.
 “Mitä sä täällä näin myöhään teet?”
“Odotin sua.”
“Ihan tosi?”
Halasin sitä ja se kysyi mitä kuuluu, sanoin että ihan hyvää, se naurahti, kielsin nauramasta, ei tässä ole mitään naurettavaa. Irrotin ja se kysyi että miten niin se muka nauro. Sanoin unohda ja halasin uudelleen.
“Sulla oli kaks viikkoa sitten joku et sä olit tosi ilonen, ootsä vielä, vieläks sä haluut puhua siitä”
“On se vähän lieventyny mut joo”
“No tuu tonne opehuoneeseen höpisemään mun kanssa, teen lähtöä siinä samalla.”


Sitten me höpistiin, sanoin että olin nähnyt unta, jossa sillä oli aikaa. Me puhuttiin siitä kuinka onnellisuus on pienestä kiinni (sanoin tuntevani oloni hirveän hyväksi iltaisin sen vuoksi että mulla on viinipullo kynttilänjalkana), puhuttiin protusta, miitistä ja kehulapuista. Puhuttiin siitä miten rauhottavaa on kun antaa itselleen luvan tuntea olonsa vihaiseksi tai sairaaksi, hetken aikaa (se kertoi että sen pyörä pöllittiin eikä se jaksanut suuttua, mä kerroin että Tyttöjen talon työntekijä lähti Nepaliin enkä mä jaksanut surra), se kysyi otanko mä suklaata ja sitten me puhuttiin kaakaonibseistä.
Me puhuttiin siitä kuinka rahkarakas Sissi-ihminen muuttaa ensi vuonna Turkuun. Kerroin sille että Sissu oli katsomassa meidän kevätkonserttia. Se sanoi että kuulostaa hyvältä ystävältä. Onkin.
Kerroin että äidinkielenopettaja itki kuullessaan mun säveltämän biisin. Puhuttiin säveltämisestä. Siitä että välilä lopputulos on skeidaa ja sit itkettää.

Me käveltiin ulos Palatsin ovesta ja ylitettiin tie. Sitten lähettiin eri suuntiin - halasin sitä vielä, lujaa ja hartaasti, se sanoi “voi hyvin”, niin kuin aina, mä vastasin kerrankin “kiitos samoin”, enkä että yritän tai en lupaa mitään. “Kaikkea hyvää”, se sanoi, “Nähdään!”
“Nähdään”, mä sanoin ja virnistin.

Makoilin Tyttöjen talolla melkein koko illan yhden ohjaajan kyljessä, se ehdotti että otettaisiin päiväunet. Musta se oli ihan hirmu kivaa.

Ei kommentteja: