27.10.2011

Moondance

Usch, miten kamala viikko. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin huimaavat kaksi tuntia ja se on kyllä näkynyt mielialassa ja muuallakin. Olen meinannut nukahtaa pystyyn.

Eilen vähän hajosin, piti jäädä koulun jälkeen tekemään läksyjä. Melkein itkin jo ennen sitä tuntia (mikä oli oikeastaan tavallaan Kolibrin syy mutta ei oikeasti) ja huulisynkkasin kirosanoja koko sen tunnin minkä väänsin niitä kemian kotitehtäviä. Tunnin lopuksi jäin räpläämään repun vetoketjua ko se on rikki ja valvojana ollu äikänopettaja sit muistutti et koita saada kirja-arvostelu valmiiksi. Totesin et oon jumissa sen kanssa ja sit käytiin läpi et mikä mättää. Siinä sit totesin että en taida mennä Krattiinkaan (sanataidekoulu) ja se on jo toinen viikko putkeen. Opettaja, joka tuntee sen ohjaajan, ihmetteli ja sit kerroin et siellä on vähän hankala tilanne ja samaan syssyyn tuli sit se kaikki väsymys ja se että mua on koko päivän itkettänyt. Sain soperrettua et taidan tarvita halin ja kykenin vielä toistamaankin mutta kun se ei toisellakaan kerralla kuullut kuin alun niin sanoin vaan että arvaa ja katsoin sitä silmiin kunnes itketti niin paljon et oli pakko katsoa alas päin.
"Ai halauksen. Siltä sä vähän näytätkin."

Tyttöjen talollaki puhuin sit loppuillan, tulin kotiin ja vittuunnuin äidin vuoksi. En enää erityisesti muista miksi.

Tänään on ollut parempi päivä, nukuin semihyvin ja koulupäiväkin alkoi ihan lupaavasti. Ruotsintunti nyt oli mitä oli kuten aina, terveystiedon tunti mielenkiintoinen, historian ekalla tunnilla oli koe joka meni ihan hyvin ja toisella käytiin läpi Venäjän vuoden 1917 vallankumouksia. Halaus, syömään opettajan kanssa samaan pöytään (pöllin siltä käsipaperin >:D), englannintunti. Halasin opettajaa kuten aina ja siinä samalla käytiin suhtkoht seuraavanlainen keskustelu:
"Onnea kokeeseen sit"
"Kiitos. Voitko sä luvata yhden asian"
"No?"
"Voitko sä halata mua sittenkin jos mä löydyn taas palasina lattialta?"
"Et sä löydy, lupaathan?"
"En mä voi luvata mutta mä toivon."

Lähdin luokasta aika kipinkapin, poljin pari korttelia alas ja yhden vasemmalle Kolibrin musiikintunnille. Vastoin kaikkia odotuksia se tuli luokkaan, laski nuottinsa pianon päälle ja halasi. Kysymättä ja varoittamatta. Ihana.
Soitettiin Van Morrisonin Moondancea, johon mulle on muodostunut Kolibrin vuoksi kovin vahva tunneside. Tunnin loputtua kitarat vietiin varastoon ja siirreltiin pulpetteja syrjään kuoroa ja sen jälkeen olevaa orkesteria varten. Siinä oli hyvä sauma levittää kädet ja huutaa Kolibrille että "VIELÄ!", johon se naurahti ja halasi uudelleen. Esitin sille saman kysymyksen kuin englanninopettajalle.
"Joo ja kahta tiukemmin, eiks nii?" <---Ihana ♥
Se kysyi vielä et onko mulla nyt ollut ihan hyvät fiilikset, sanoin että viikko on ollut kamala ja itketti eilen. Kysyi että oonko nukkunu hyvin ja sanoin että en ole. Tämänkaltasta keskustelua käytiin sit vielä hetki.

Ja kotona äiti taas kyttää. 3,5 vuotta vielä että saan lentää pesästä. Ehkä sen kestää.


Ei kommentteja: