20.6.2011

Siellä psykologi missä mainitaan.

Mä olen lähiaikoina ajatellut mein koulupsykologia (jonka mainitsin toissa tekstissä) ihan hirmuisesti, en tiedä vaikuttaako se asiaan, mutta tänään tapahtui jännä.

Poljin jokirantaa pitkin kotiin Tyttöjen talon blogitiimin kokoontumisesta, liikennevaloissa silmääni lensi ötökkä. Pysähdyin ja koitin kaivaa sitä pois, mutta kun ei lähtenyt niin aattelin että olkoon. Nostin katseeni takaisin eteenpäin ja kukas muukaan sieltä kävelee lastenvaunujen kanssa kuin kyseinen koulupsykologi. Se ei ollut muuttunut kasvoista lainkaan, oli ihan yhtä kaunis ja hymyilevä kuin ennenkin. Nostin jalan maasta ja polkaisin vauhtia, kohdalla nyökkäsin sille kai pieni hymyntapainen kasvoillani, en ole varma.

Yllätin itseni suhtautumisellani. Viime syksynä nähdessäni ihmisen aamuisin, ensimmäinen reaktio oli suru ja ikävä. Viimeinen kerta kun näin hänet kouluruokalassa, luulin että hän oli jo mennyt ja järkytyin, ehkä suutuinkin vähän.
Tänään tunne ei ollut mitään noista neljästä, tänään minä tunsin iloa (ihanaa, se on olemassa se on elossa ja ihan kuin ennenkin) ja lämpöä. Ja totesin, että mikään ei oikeasti piristä kuin sen ihmisen katse. Kohtaamishetkellä valvottuja tunteja oli takana kai vähän yli 24 ja se alkoi jo vähän tuntua, mutta pyöräillessäni eteenpäin huomasin olevani hereillä ja valppaana.

Loppumatkasta tarkkailin kaikkia lastenvaunuja ja tietynlaisen hiustyylin omaavia ja säikähdin joka kerta, kunnes huomasin miten tyhmä käyttäytymistapa tämä oli ja sanoin itselleni: ei, höpsö, se on yhdessä paikassa mutta se ei tarkoita että se on kaikkialla.


Niin hyvä kuin päivä onkin kokonaisuudessaan ollut, tuo teki siitä lähes Kaikkein Parhaan. <3

Ei kommentteja: