19.5.2011

Liian laiha rakkaani

Minulla on salaisuus. Tai ei se enää tämän jälkeen mikään salaisuus ole, jos joku tämänkin sattuu lukaisemaan.

Tavallaan haaveilen syömishäiriöstä.

Olen jotenkin mielipuolisella tavalla iloinen siitä, että minua on tänään oksettanut jokaisen aterian jälkeen. Kertaakaan en ole tietoisesti yrittänyt oksentaa, mutta käy mielessä, olisiko tämä alku. Tiedän että elämästä tulee helvettiä, jos on, mutta kuitenkin syömishäiriöissä on jotain mikä viehättää.
Olen ollut ylipainoinen jo yli kymmenen vuotta, eli suurimman osan elämästäni. Minua on kiusattu siitä ja olen useaan otteeseen, siihen on etsitty syitä mm. kilpirauhasesta, vanhempani ovat syyllistäneet siitä... Sillä tavalla ymmärrän itseäni, että tästä haluaa päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Itsestäni riippumattomistakin syistä en voi aina syödä niin asiallisesti kuin tahtoisin (VHH, mitä ei kaikkialla kunnioiteta) joten siinä tilanteessa ainoa mahdollisuus on joko olla syömättä tai saattaa kaikki samaa reittiä ulos. Kumpaankaan ei usein ole mahdollisuutta.

Tahtoisin ettei peilistäni katselisi enää mikä tahansa kamelinperse vaan sellainen nätti ihminen joksi muut minua väittävät.

Ei kommentteja: