17.5.2011

Kaduttaa että edes avasin suuni.

Tänään olen sanonut tyhmiä asioita. Tänäänkin.

Olen se ihminen, joka puhuu paljon mutta ei ajattele sitä mitä sanoo. Suusta lentää sammakoita. Pitkälle.
Joka tahtomattaankin, vahingossa loukkaa ihmisiä töksäyttämällä kysymyksiä.
Joka kysyy asioita joita ei oikeasti tahtoisi tietää, tai joihin tietää vastauksen ennalta ja pettyy sitten, vaikka on odottanutkin vastausta jonka saa.

Miksi?

Olen miettinyt, että ehkä olen niin onnettoman kömpelö ihmissuhteiden kanssa koska olin niin pitkään lapsenakin yksin tai huonossa seurassa. "Paras" ja lähes ainoa kaverini kiusasi minua koko sen kuusi vuotta minkä olin sen kanssa tekemisissä. Sen jälkeen ei ole tyypistä kuulunut hirmusti, netin kautta vain. Hyvä juttu.

Teenkö ikinä mitään oikein? En. Vai josko sittenkin? Ei. Ja jos kerrankin minua ei syytetä mistään, kihahtaa kusi hattuun hemmetin nopeasti.

Tuntuu fyysisesti siltä kuin maailma heiluisi ja takareidessä tuntuu sydämen syke.

Onko tämä nyt sitä elämää?

Ei kommentteja: